torstai 16. maaliskuuta 2017

Kun kaikki tuntuu kaatuvan!

Moikka vaan pitkästä aikaa! Hengissä ollaan vaikkei se olekkaan ollut ihan itsestään selvyys nyt viime aikoina! Viime postauksessa kerroin tuosta pojan sairaala reissusta.. No nyt oli hiljan minun vuoroni jälleen tuijotella sairaalan seiniä. Se alkoi yhtäkkiä noin nelisen viikkoa sitten. Töissä minulle nousi kuume ja työpäivän jälkeen riensin työterveyteen hakemaan sairaslomaa! Sain sitä kolme päivää ja koko tuon 3 päivää tärisin kotona liki 40 asteen kuumeessa! Sain lähetteen terveyskeskukseen tarkempiin kokeisiin ja tulehdusarvojen ollessa yli 200 minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Sairaalassa selvisi, että tulehdusarvoni huiteli miltein 400. Vakava keuhkokuume. 

Sairaalassa oleilin miltein 5 päivää ja kotiin sain vajaan viikon  sairasloman kera antibioottien! Olo lähti ihan hyvin kohentumaan ja kun sairasloma loppui pääsin jatkamaan jälleen töihin! No töissä nyt kerkesin sen viikon verran olemaan kunnes taas nousi kuume :( no tulehdusarvothan ne siellä oli taas lähtenyt nousuun ja uutta antibioottikuuria kehiin! Tänään sitten kävin uudelleen lääkärissä joka totesi, ettei päästä minua viellä töihin kun oli tulehdusarvot viellä koholla. Vaikka joudunkin viellä olemaan sairaslomalla, olin silti iloinen kun ajattelin, että nyt saan ainakin kunnolla tervehtyä ja olisin sitten täydessä iskussa töissä! Mulla oli muutenkin ihan voittaja fiilis koko päivän, oli pitkästä aikaa tunne että kaikki kääntyy hyväksi jahka saan viellä itseni terveeksi! 
No sitä olotilaa ei tarvinnut kauaa tuntea! Esimieheni soitti ja tiedusteli syytä noin kovaan sairastumiseen, ja muistutti että olen viellä koeajalla, että täytyy miettiä mitä minun kanssa tehdään! Se tästä ny viel puuttuisi jos saisin kenkää sen takia että oon sairastunut :'( ymmärrän toki työnantajan näkökulmasta tilanteen mutta tuntuu tää vaan niin helvetin epäreilulta!! Toivotaan ny parasta et tää tauti menisi nyt tällä viimein ohi ja että saisin pitää työni! Aika näyttää... miksei koskaan voi asiat olla kahta tuntia pidempään oikeasti hyvin??

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kun painajainen käy toteen

Heipä hei taasen pitkästä aikaa! Mulla on luonnoksissa yhtä jos toista avautumista siihen, miksen ole hetkeen kirjoitellut, mutta sen julkaisemista venyttelen vielä tovin. Halusin tulla ensin kertomaan meidän perjantai päivästä.

Äitiys on tuonut minulle mukanaan järjettömästi pelkoja. Ennen niin järjellä ja tilanne kerrallaan menevänä ihmisenä, olen alkanut liikaa stressaamaan tulevaisuuden asioita. Erinäiset pelot ovat myös usein läsnä, etenkin omaan lapseen kohdistuvat pelot. Se menettämisen pelko. No perjantaina se pelko liippasi todella läheltä meitä vanhempia.

Se alkoi jo aamulla, poika oli kuumeessa, päätettiin jättää hoitoon vieminen väliin ja mies jäi sairasta poikaa hoitamaan kotiin. Koko työpäivän ajan stressasin pojan vointia, oli vahvasti tunne että kaikki ei ole kunnossa. Mies vakuutteli tekstareissa kaiken olevan hyvin, että poika vain on kuumeen takia tosi uninen ja ei jaksa juurikaan leikkiä. Huoli jatkoi kasvamistaan ja töiden jälkeen läksin ruokakauppaan, kun kerrankin oli aikaa rauhassa käydä, vaikken pitänyt siitä ollenkaan. Koitin vain hokea itselleni, että käyttää nyt tilaisuus hyväksi ja rauhassa kiertää kaupassa, kun muutoin se harvemmin on mahdollista, että ei se koto tilanne siitä miksikään muutu olen minä siellä häsläämässä tai en ja saan varmasti soiton jos jotain sattuu. Pääsin kotiin ja siinä ilta meni kuumeisen pikkumiehen kanssa jota koitti keinolla millä hyvänsä piristää. Tuli ilta ja iltavaipan vaihdon yhteydessä se pelko iski vasten naamaa.. Pojalle oli ilmestynyt todella pahaa turvotusta vehkeisiinsä ja siitä sitten kiireesti pyysin miestä soittamaan päivystykseen, että mitä tehdään.. päivystys epäili ihan perus pissatulehdusta ja sanoi että jos pissavaippoja normaalisti tulee, niin ei tarvitse 70km lähtee ajeleen suotta, että aamulla sitten käydä oman kaupungin terveysasemalla. Itse olin jo ihan valmis kuskaamaan poikaa maailman ääriin, mutta mies sai vakuutettua minut että tehdään niinkuin lääkäri sanoo.

Aloin levittämään alakerran vuodesohvaa, jotta saisin sen yön nukkua pojan kanssa vierekkäin ihan vain oman mielenrauhan vuoksi. Ja hyvä että tein niin. Poika nukahti viereeni vuodesohvalle ja siinä viellä hetki katottiin telkkaria mieheni kanssa. Poika nukkui ehkä sen max.45 minuuttia ja kun hän nosti päätään siinä hetken ähräämisen jälkeen, sanoin miehele että nyt lähetään sairaalaan ja äkkiä. Pojan huulet, etenkin ylähuuli oli turvonnut ainakin kaksin, ellei jopa kolmin kertaiseksi. Saatiin kamat kasaan ennätys vauhdissa ja pian jo olimme tienpäällä. Ensiapuun päästyämme vastaanotto hoitaja tutki poikaa ja huomasimme itsekkin, että hällä oli tulipunaisia läiskiä ilmestynyt ympäri kehoa. Meidät siirrettiin jonotus aulaan odottamaan lääkärille pääsyä. Kello taisi olla tasan puolen yön. Odotimme miltein 2 ja puoli tuntia, kunnes pääsimme lääkärin luo. Poika onneksi oli hirmuisen reipas, jaksoi olla sylissä miltein koko ajan, viimenen puolituntinen alkoi kyllä käymään jo pienten hermojen päälle kun olisi pitänyt päästä konttimaan likaiselle lattialle -_-
Lääkäri tutki pojan ja hälle yritettiin antaa 3 eri lääkettä, jotka poika oksensi kahteen kertaan pihalle. Lopulta saimme siirron lastenpolille jossa poika sai kortisooni piikin kun ei kerta nestemäiset pysyneet sisällä. Meiltä kyseltiin paljon, mistä allerginen reaktio olisi voinut johtua, mutta emme keksineet mitään. Lopulta meidät siirrettiin osastolle tarkkailuun varmuuden vuoksi. Se oli helpottavaa ettei koko aikana ollut pojalla mitään hengitysoireita, mutta sitä näkyä kun pojan kasvot eivät olleet yhtään oman näkösensä, en varmasti unohda koskaan. Niin paljon pelkäsin, että mitä jos jotain tässä vielä tapahtuu.

Saatiin osastolla nukuttua hurjat 2 tuntia kun poika heräsi huutamaan pelosta, kun olimme niin oudossa ympäristössä. Turvotus oli kortisoonin takia onneksi jo hälvennyt. Lääkäri saapui noin klo.11.30 ja hän vain totesi ettei mitään allergiatestejä kannata tämän ikäiseltä ottaa ja että hän määrää allergialääkettä nyt parin päivän kuuriksi otettavaksi ja seuraillaan tilannetta. Sanoi että kun selvää tekijää ei ole tiedossa niin saattaa olla ihan jonkun viiruksen aiheuttamaa reagointia. Nyt sitten jännityksellä elellään kotosalla ja toivotaan ettei sama toistu. Lääkäri viellä lohduttavasti sanoi että jos tulee uudelleen niin heti ambulanssia soittamaan,että seuraava kerta on allergia tapauksissa yleensä kuulemma pahempi kuin ensimmäinen.. että turvallisin mielin jatkamaan arkea :D =/

Että jos äitiydestä olen oppinut sen että kuinka paljon voi toista rakastaa, niin olen nyt oppinyt myös sen kuinka järjetön voi olla se huolen ja pelon määrä toisesta ihmisestä!!

torstai 24. marraskuuta 2016

28

Olen marraskuun lapsi. Syntymäpäiväni oli tuossa 7 pvä ja horoskoopiltani olen skorpioni. Luonteeltani olen juuri perus skorpioni kuin vain olla ja voi. Saatan olla joissain asioissa hyvinkin räväkkä ja räiskyvä persoona. mutta löytyy minusta se lempeä ja rauhallinenkin puoli. Kun välitän joistain ihmisistä niin sen myös haluan näyttää, minulla on pitkä pinna, mutta kun se palaa, ni se todellakin palaa. Luotan vähän liiankin helposti ihmisiin, mutta sitten kun sen luottamuksen joku pettää, niin sitä on hirmu vaikea enää saaha takaisin. Ja menneitä en unohda! Niin hyvässä kuin pahassakin =D Luottamusta en petä ja usein olen ihmisenä "muut ensin, minä sitten viimesenä"-persoona.

Tuolloin 7pvä, minulla tosiaan kilahti 28 vuotta täyteen. 30 lähenee hurjaa vauhtia ja väliin sitä miettii, et mihin  ihmeeseen tää aika menee, juurihan me oltiin teinejä ja nyt jo muka se 30 kolkuttelee tuossa nurkan takana! Syntymäpäiviä ei sen koommin juhlittu, mutta kaakun leipasin jos joku haluaa kylään tulla!
No muutamia sukulaisia täällä sitten poikkesi, tosin ihan hajanaisina päivinä, mutta eipä tuo haittaa :) Lahjojakaan ei enää tällä iällä osaa niinkään toivoa, enempi arvostaa vain sitä, että joku tulee kylään ja saa viettää aikaa läheisten kanssa! <3 Läheisten kanssa vietettyä aikaa kun ei voi koskaan olla liikaa <3 <3 <3


 Kaksi erilaista täytekakkua leipasin tarjottavaksi. Toinen kakku on sokerimassakuorrutteinen täytekakku, sitruuna-kinuski täytteellä. Alempi taasen on sisuksiltaan samanlainen kuin ylempi kakku, mutta kuorrutteeseen olen valmistanut violetin voikreemin, jonka päälle tuli valutettua suklaaganache kreemiruusuilla.

Lahjuksiakin vähäsen sain ja ajattelin niitä tulla tänne hieman esittelemään :)


Äitini perheeltä tuli lahjaksi nämä äärettömän kauniit kynttiläkipot, keksipaketti ja Juustokakut kirja! Kirjassa näkyi olevan monenlaisia suussa sulavia ohjeita ja en malta odottaa, että saamme keittiössä vallitsevan kaaoksen selvitettyä, jotta pääsisin kokeilemaan jotakin reseptiä! ^_^ 



Mummulle ja vaarille poikkesin kyläilemään taannoin katsastamaan kuinka he voivat ja mummuni lykkäsi kouraani lahjapussukan jota raottaessani, levisi hymy korviin asti. Paketista paljastui ehkä ihanimmat villasukat mitä minulla on koskaan ollut ^_^ <3 <3 <3 
Katsokaa nyt minkä väriset <3 <3 Kyllä näillä kelpaa tepastella, eikä palele varpaat ^_^ Mummu kyllä tuntee minut läpikotaisin <3 



Isäni perheeltä puolestaan sain lahjakortin misswindyshoppiin. Sivuilla kävinkin jo mekkoja kuolaamassa, mutta iski totaali valinnan vaikeus. Onneksi lahjakorttia ei tarvitse heti käyttää, saa ajatus tulevasta mekosta muhia rauhassa ja ties vaikka joulun jälkeen valikoimiin tulisi THE MEKKO joka on aivan pakko saada!!!:)



Rakas aviomieheni lahjusti minua puolestaan näillä:



Voiko paatunut Potter-fani enempää toivoa ^_^ <3 <3 <3 Uusin Potteri kokoelmiini ja ajankääntäjä <3 <3 Puhdasta rakkautta <3 <3 Koru pääsikin osaksi syntymäpäiviäni seuraavan viikonlopun kummityttömme syntymäpäivänaamiais asua. (oliko mahdollisimman hankalasti sepustettu? ;) hähää )

"Petrificus Totalus"
"Expelliarmus"
Että tämmöstä tällä kertaa! Onko joukossa muita ikäkriiseilijöitä? Tai muita Potter-faneja? ;)

lauantai 19. marraskuuta 2016

Jullen kuulumiset

Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa mitä meidän perheen tuoreimmalle tulokkaalle kuuluu:

Meidän pieni peikkopoika täyttää huomenna jo hurjat 9kk. Aika on kulkenut kuin siivillä ja kaihoisasti olen välillä poikaa seuraillut ajatuksin "missä välissä joku vaihtoi pienen vauvani jo noin isoon poikaan?".
Hän nousi tässä muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa tukea vasten seisomaan. Poika päätti samalla repäistä oikein kunnolla ja kiipesi samalla kertaa puisen jakkaran päälle pönöttään! Siitä lähtien meno onkin äitynyt melkoisen hurjaksi. Koko ajan pitäisi kiivetä jonnekkin ja jokapaikkaan meinataan nousta seisomaan. Huuto alkaa heti kun ei johonkin pääse tai uskalla jotain vasten nousta. Usein meiluisat kiipeilykohteet ovat mahdollisimman kiikkeriä tai vaarallisia kohteita kuten keinutuoli, sohvan selkänojalle kiipeäminen..suorat seinät josta ei saa otetta jne.. Jos ennen sai olla valppaana tuon pojan kanssa, niin nyt tuntuu että se valppaus on vain tuplaantunut! Meillä kun tuo turvallinen laskeutuminen tuntuu olevan yhtä tuttu juttu kuin heprean kieli..Nyt sitä valppautta todellakin vaaditaan. 

Uusia hampaita ollaan tässä jo tovin tehtailtu ja niitä onkin suussa jo yhteensä 5 kpl. Lempi puuhaa kiipeilyn lisäksi on syöminen, pureminen, sähköjohtojen tutkailu ja maistelu (irrallisten kännykänlatureiden), ovien heiluvuuden tutkailu, peilikuvalle ja kaikille muillekkin heiluttelu, koiralle komentelu ja uinti. Inhokkeja on naaman pyyhkiminen, tumppujen laitto, inhoaa kun kielletään jotain, ei tykkää banaanista, eikä tavallisiin hiutaleihin keitetystä puurosta.
Julius on luonteeltaan hyvin tarkkaavainen poika, tutkailee kaikkea ja kaikkia todella tarkkaan, selkeästi miettii asioita pitkän tovin ennen kuin toteuttaa jonkun uuden jutun. Tämä ilmenee myös vieraampien ihmisten kohdalla ja vieraammissa paikoissa! Ensin tutkaillaan otsa kurtussa ja kun ollaan aikamme tuumailtu, innostuu vasta sitten. Pääsääntöisesti on todella aurinkoinen poika joka harvemmin ilman syytä rätyää. Ilmottaa kyllä määrätietoisesti jos ei jostain pidä. On myös luonteeltaan melkoinen kujeilija. Esimerkiksi viime yönä heräsi huutamaan ja minä päätin olla reagoimatta huutoon millään tavoin, josko siitä rauhottuisi itsekseen. No sitten kuulen kuinka hän lyö päänsä pinnasängyn pinnoihin ja huuto vain yltyy. Heti kun saan peiton pois päältäni ja valmistaudun lohduttamaan poikaa, alkaa sellainen naurun räkätys että! :`D Äiti meni täysin lankaan pojan jekkuihin! Hänen ilmeestään huomaa myös kun jotain jäynää on kehitteillä!
Voin vain kuvitella millainen poika hänestä vielä tuleekaan!


Päivät meillä menee oikein leppoisasti, aamulla heräillään siinä 8 paikkeilla.. Yleensä herään itse siihen kun klo.6 aikaan viereeni nukkumaan tullut poika alkaa hypistelemään naamaani tai tuijottaa noin 5cm etäisyydeltä suoraan silmiini ja räväyttää leveän hymyn kun huomaa minun aukaisevan silmäni. Siinä sitten lampsimme alakertaan ja minä alan laittamaan meille aamupalaa, pojan leikkiessä olohuoneen lattialla. Syödään rauhassa aamupala ja sen jälkeen leikitään, tutkaillaan asuntoa, kiipeillään jne.. syödään ruokaa noin klo 11 paikkeilla jonka jälkeen ulkoillaan tai jatketaan leikkejä. Noin klo 1 paikkeilla aletaan vetäytymään päikkäreille! Päikkäreitä nukutaan millon minkäkin verta, aina siitä 20minuutista siihen reilu tuntiin. Sen jälkeen syödään taas, leikitaan/käydään pihalla, riippuen ihan siitä ollaanko vielä käyty ulkona vai ei. syödään taas.Toisille päikkäreille hakeudutaan viimeistään siinä klo.17. Tämän jälkeen leikitään ja ilta puuroa syödään siinä klo.19-19.30. noin klo 20 aletaan vaihtamaan yötanttua päälle, pesut yms ja nukkuun menäänn siinä 20.30-21.
Väliin päivämme sisältää kaupassa käyntiä tai ystävien luona kyläilyä. Lauantai aamuisin meillä alkaa puoli 9 vauvauinti.

Sellaista tänne kuuluilee meidän pienelle miehelle :)

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kadotettu ystävyys

On 14 päivä marraskuuta. Tasan viikko sitten vietin omia syntymäpäiviäni, tasan viikko sen jälkeen on lapsuuden ystäväni syntymäpäivä. Meillä on tasan viikko ikäeroa. Ala-asteella olimme parhaat ystävät. Nähtiin lähes päivittäin. Jos en ollut kotona, olin tämän ystäväni kanssa milloin samoilemassa metsässä, milloin läheisellä uimarannalla tai sitten olimme jommalla kummalla kyläilemässä. Ei ollut asiaa mitä ei toisillemme höpötetty. Olimme ainoat ketkä ikäisistämme enää salaa leikki barbeilla, muiden mielestä se oli noloa, meille se oli vapautta nauttia lapsuudesta edes vielä sen hetken. Uitiin soramonttuihin kertyneissä vesialtaissa keväisin, juostiin pitkin mettiä, naurettiin päättömästi tyhmille jutuille ja tultiin aina myöhässä kotiin kun oltiin jääty jonnekkin kannon nokkaan höpöttelemään tuntitolkulla. Suunniteltiin, että kun oltaisiin isoja, perustettaisiin kimppa kommuuni jonnekkin maalle, jossa asuntomme olisi lähekkäin ja meillä olisi yhteinen hevostalli/hevoshoitola! Päätettiin, ettei mikään meitä erota.


Alkoi yläaste. Jouduimme eri luokille. Molemmille tuli uusia kavereita ja välit hieman viileni. Oltiin bussimatkat yhdessä ja viestiteltiin, mutta tietty yhteys alkoi hiipumaan. Molemmille meille yläaste oli yhtä helvettiä. Oltiin molemmat tahoillamme koulukiusattuja. Tulevaisuuden suunnitelmat muuttuivat joka päiväiseksi taisteluksi, että jaksaisi huomiseen.

Alkoi ammattikoulu aika. Hällä alkoi lukio. Välit vain jatkoivat viilenemistään ja jossain vaiheessa meille tuli ensimmäinen kunnon riita. Tyhmistä väärinkäsityksistä ja ylläri ylläri aihe liittyi poikiin. En sen tarkemmin ala avaamaan riidan juonta, mitään kolmio draamaa ei siis asiaan liity, mutta itse yritin ystävääni auttaa erään pojan kanssa ja se tulkattiin väärin.. No ehkä itsellänikin oli väärä tyyli auttaa siinä.. anyway riidasta tuli niin iso, että välit katkesi ainakin vuodeksi. Saatiin ne sitten loppuviimein korjattua, mutta välit ei koskaan enää ollu entisensä. Aloin seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa ja se tuntui kaihertavan ystävääni hieman. Hällä kun ei ollut tuolloin vielä poikaystävää. En enää tiennyt miten olisin saanut välimme entiselleen.
 Vuosia kului, tilanteet muuttuivat moneen kertaan, näimme muutaman kerran, mutta joka kerran jälkeen jäin kaihoisasti miettimään välejämme. Miksei ne voi olla enää niin kuin ennen?


Näin kyseisen ihmisen viimeksi noin vuosi sitten. Hän otti yhteyttä minuun kun halusi minusta osallisen erääseen roolipeli juttuun. En kokenut peliä omakseni ja sen jälkeen huomasin ettei meillä ollutkaan enää mitään puhuttavaa. Koitin kysellä kuulumisia ja höpötellä kaikenlaista, mutta silti tuntuu ettei häntä pahemmin kiinnostanut. Yhteydestämme tuntui olevan kadonnut se viimeinenkin jyvä..
Laitoin tänää taas tuttuun tapaani hälle syntymäpäivä toivotukset ja sainkin takaisin kiitos viestin, samaisessa viestissä hän ilmoitti hänen siskonsa olevan kiinnostunut näkemään minut. Tunsin oloni todella pettyneeksi, tunne kun entiseltä parhaalta ystävältä tulee viesti jossa hänen siskonsa ilmaisee halukkuutensa tavata minua. Harmittaa todella. Itse kun en kuitenkaan unohda. Tulen aina muistamaan sen millaiset välit meillä oli, millanen yhteys meillä joskus oli. Harmittaa syvästi jos emme koskaan saa enää sitä takaisin. Kaipaan edelleen niitä hulluja hetkiä, niitä kun naurettiin niin että jouduttiin seisomaan jalat ristissä, ettei kustaisi housuihimme. Kaipaan niitä kun saatoimme höpöttää tunti tolkulla kaikkea maan ja taivaan välistä. Kaipaan..

perjantai 28. lokakuuta 2016

Olen holisti

Nimittäin sokeriholisti. Nyt ollaan jo siinä pisteessä, että ongelman ytimeen on tartuttava. Havahtuminen iski yllättäen ihan suihkussa ollessa, tajusin että kun mieheni oli koko päivän kotona, ei mieleni tehnyt ollenkaan suklaata. (sainpa tämänkin kuulostamaan häröltä ;D ) Teekuppikin meni kurkusta alas ihan ilman sokerista kyytipoikaa. Mutta odotas vaan kun olen yksin kotona, alkaa armoton metsästäminen. Sokerinjano kasvaa vähintään satakertaisesti, huomaan kollaavani kaappeja epätoivoisena, josko jostain löytyisi karkkipussinjämät, suklaakeksejä..ihan mitä vain mäyssättävää. Ei riitä että ottaisin sen yhden vaan minun on saatava useampi konvehti, useampi keksi tai pari suklaapatukkaa.. Suklaalevyn tuhoaminen ei ole ongelma eikä mikään. Kaupassa käydessä huomaan, että mukaan tarttuu aina vähintään pari Snikkerssiä tai jokin pieni pussi karkkia. Koska tartteehan nyt automatkalla olla aina jotain hyvää, niin joo ja kahvin kanssa tarttee ostaa halvat sokeridonitsit Lidlistä. Tokmannilla on valkosuklaa Snikkerssejä, APUA ja vielä rajoitettu erä myynnissä olevia, pakko hamstrata kotiin, kaks on liian vähän, kolme on pariton summa..Joo kyllä se neljä on vähintään ostettava! Ja voi iiiiiiiik, 6 suklaapatukkaa 2€!!!!!!!!!

OIKEESTI!!! Voiko  ihminen olla näin koukussa karkkiin! No kyllä voi...! Sitten ihmettelee kun ei paino laske "En mä oo tänäänkään syöny mitään...paitsi sen kolme suklaapatukkaa, kaks riviä suklaalevystä, kourallinen sipsejä.. pari lihapasteijaa, omenatasku...oliks viel jotain...niin söinhän mä aamupalaks kaks leipää"
JEP JEP....

Nyt tein itselleni ehkä elämäni haastavimman lupauksen. Lupasin, etten tulisi syömään mitään herkkuja (karkki,sipsit, pullat jne..) ennen joulua. Ainoot tilaisuudet missä herkkujen syöminen on sallittua, on syntymäpäivät, mutta kaikki muu herkuttelu on nyt pannassa. No tilannehan meinasi kosahtaa jo ihan alkumetreille. Tänään oli äitini syntymäpäivät jossa siis oli lupa syödä herkkuja.. No kotio päästessäni minun piti olla syömättä yhtään mitään herkkuja ja mitä teen päästessäni sisään, samointein herkkukaapille ja kattoon et olikos niitä sipsejä viel.. onneks tajusin siinä vaihees kun otin pussin käteen et mitä helkattia mä meinaan tehä!!
Että tästä tulee pitkät pari kuukautta :D

Onko muita sokeriholisteja? :D

tiistai 25. lokakuuta 2016

Alku

Tervehdys!

Tämä ensimmäinen postaus on aina se haasteellisin. Oon jo tovin miettinyt uuden blogin aloittamista ja nyt tulin sitten siihen pisteeseen, jossa sen tekeminen muuttui ajankohtaiseksi. Olen siis näkyillyt blogimaailmassa monessakin eri blogissa joista My Little Fantasy World-blogi on kaikista pidempiaikaisempi blogi jonne olen purkanut laidasta laitaan asioita. Sitä tulikin kirjoitettua jotakuinkin tasan 5 vuotta. Tässä muutama vuosi sitten aloin kirjoittelemaan rinnalle Haamuperhe-blogia, joka käsitteli ensin perhehaaveita/lapsettomuutta ja sen jälkeen raskausaikaa ja vauva-arkea. Olen alkanut kuitenkin kokemaan useamman eri blogin kirjoittamisen hirmu stressaavaksi ja aikaa vieväksi puuhaksi. Inspiraatio oli jatkuvasti kateissa ja murehdin mitä ihmeellisempiä asioita blogeihini liittyen. Pikkuhiljaa alkoi kytemään ajatus ihan uuden blogin rustaamisesta ja tässä sitä nyt ollaan! :)


Uusille lukijoille pientä infoa:
Elikkä tätä blogia kirjoittelee 88-vuonna syntynyt nainen, joka on samalla äiti 02/16 syntyneelle pikkumiehelle ja aviovaimo 88-vuonna syntyneelle miehelle. Asumme omakotitalossa Pirkanmaalla ja täällä tassuttelee myös sekarotuinen koiramme Sara. Tyyliltäni olen tummiin pukeutuva, rock/punk- ja gootti tyyliä ihannoiva, violettia väriä palvova ja erinäiseen krääsään hukkuva persoona. Minut saattaa bongata metsissä samoilemassa, kirppareilla koluamassa, kahvilassa rentoutumassa tai ihan vain kauppoja kiertelemässä. Lisäksi nautin elokuvien katselusta/keräilystä, kynttilöiden loisteesta, vasta leikatun nurmikon tuoksusta, kakkujen leipomisesta, legojen keräilystä, luonnon hiljaisuudesta, mummuvaarilan lämmöstä ja oman pojan leikkien seuraamisesta.
Edeltävää blogia seuranneet tietävätkin synnynnäisestä henkitorvenahtaumastani, joka on tuonut elämääni paljon surua ja ahdistusta rankan koulukiusaamisen takia, josta kuitenkin olen selviytynyt ja yli päässyt melkoisen hyvin. Joka tosin ajoittain myös aiheuttaa pieniä harmittavia tilanteita, mutta ei kuitenkaan koskaan elämästäni poistu.
Minut tunnistaa möreän äänen lisäksi myös vaihtelevasta tukkatyylistä ja omituisista jutuista. Ja heikkohermoisille tiedoksi: blogini tulee taatusti sisältämään paljon kirjoitusvirheitä, koska en ole mikään pilkkupoliisi ja keskittymiseni on sisällön tuottamiseen, niiden miljoonien pilkkujen puuttumisen sijaan. Aiheita täällä tosiaan tulette näkemään ihan laidasta laitaan niin mielipidekirjoituksista, arkikuulumisiin ja hömppäjuttuihin, harrastuksia sivuuttamatta. Tulette varmasti oppimaan minusta yhtä jos toista matkan varrella :)


Pidemmittä puheitta: Toivotan niin uudet kuin vanhatkin seuraajat lämpimästi tervetulleiksi <3