Loppu häämöttää

 Olen nyt ollut 1 viikon ja 2 päivää äitiyslomalla. Tuntuu että aikaa olisi kulunut enemmänkin. Mulla on ollut todella paljon vaikeuksia sopeutua jälleen tähän kotona olemiseen ja huomaan kuinka salakavalasti omat mielen möröt ovat alkaneet kuiskutella korviin yhtä jos toista ikävää ajatusta ja pelkoa. Samaan aikaan olo on helpottunut, kun ei tarvitse töihin tällä hetkellä mennä ja huomasin oman uupumistilanteeni olevan jälleen tapissa töissä ollessa.. Ehkä tämä kaikki stressi ja pinnan alla kytenyt uupumus alkaa pikkuhiljaa puskemaan läpi kun oikeasti on aikaa pysähtyä. Tosin tällä hetkellä en rehellisesti osaa sanoa onko se ollut hyvä juttu. 

Huomaan sen, mitä lähemmäksi tuleva synnytys lähenee, sitä enempi olen alkanut jälleen mielessäni käsittelemään menneisyyden kokemuksia ja en kiellä etteikö toisinaan pelkotilat kävisi mielessä: "mitä jos samat kokemukset toistuu jälleen?". Yritän kuitenkin kovasti ajatella, että nyt on tilanne siinä määrin toinen, että mies on täysin eri, että nämä ovat vain traumojeni tuomia pelkotiloja vailla totuutta. Aika näyttää miten arki tässä lopulta muotoutuu. 

Jännitystä ja lievää pelkoa aiheuttaa myös se, että nykyinen vauva on tällä hetkellä edelleen perätilassa. Huomenna olisi tiedossa käännösyritys Tayssissa. Se jännittää todella paljon. Olen paljon lukenut erilaisia kokemuksia toimenpiteestä. Lisäksi minua oikeesti pelottaa jos vauva ei suostu kääntymään, niin mitäs sitten? Pystynkö synnyttämään alateitse? Uskallanko ottaa riskin? Mitä jos joudun seltioon? Miten siitä selviydyn ja millainen paranemisprosessi siitä tulee? Paljon avoimia kysymyksiä, joita tuntuu että joudun täysin yksin näitä pohtimaan. Huomenna ollaan joltain osin vähän viisaampia.. 

Otin vielä viime hetken masukuvia muistoksi, jos sattuu, että synnytys käynnistyy odotettua nopeammin. 

2023

Minulla on ollut jälleen monta luonnosta odottamassa loppuun saattamista, mutta tuntuu, että aika hulahtaa taasen ohitse sellaisella vauhdilla, että niiden loppuun saattaminen on melkoisen työlästä. Niinpä päätin nyt kiteyttää kaiken samaan postaukseen ja kerrata vähän koko viime vuotta, miten on mennyt 😊 

Tammikuu-kesäkuu:

* Vuosi alkoi meillä vähän heikommissa merkeissä. Sairastettiin korona, josta onneksi selvittiin melko lievillä oireilla, mutta voimattomuus ja itselläni omien keuhkojen terveydentila jäi pitkäksi aikaa vajaavaiseksi. Alku vuodesta myös stressasin paljon työtilannettani, koska olin irtisanoutunut joulukuussa edellisestä työsuhteesta. Lukuisat hakemukset lähialueiden päiväkoteihin tuotti tulosta ja aloin saamaan ensin pieniä sijaisuuksia ja lopuksi sainkin kevääksi pidempi aikaisemman pestin. 

* Löysin myös pitkien etsintöjen jälkeen itselleni terapeutin, jonka luona olen päässyt käymään viikottain purkamassa mielen painolastia. Olin tuona keväänä aika loppuun palanut ja mieleni vaelsi todella synkissä vesissä. Terapiasuhteen aloitus tuli siis erittäin tärkeään ajankohtaan.

* Tatuointi projektia myös jatkettiin muutamalla sessiolla eteenpäin. 

* Esikoinen täytti 7 vuotta ja päätti alkukesästä samalla eskari-/päiväkoti taipaleensa. Nuorimmainen puolestaan täytti 5 vuotta. En käsitä mihin nämä vuodet ovat oikein vierineet. 

* Kävin myös elämäni ensimmäistä kertaa stand up-esityksessä katsomassa Sami Hedbergiä. Esitys oli loistava ja sain nauraa vedet silmissä monelle jutulle. Loppu ilta ei mennytkään ihan putkeen ja moninaisten tilanteiden lopputulemana tuli itselle valtaisa ahdistus ja lähdin aikaisin aamusta yksin kotiin, vaikka meidän piti mieheni kanssa vielä jäädä tuttava pariskunnan luokse pelailemaan lautapelejä. 

* Luin kevään aikana myös monta kirjaa, joka oli itselleni suuri saavutus, koska en ole pystynyt vuosiin keskittymään niin paljoa, jotta olisin saanut yhden yhtäkään kirjaa luettua loppuun asti. Lukemani kirjat kevään aikana:

- B.A.Paris-- Suljettujen ovien takana

- Lisa See- Lumikukka ja salainen viuhka

- JK. Rowling- Harry Potter ja viisasten kivi

 

*  Juhlittiin myös mieheni kummitytön ripille pääsyä ja samalla tapasimme pitkästä aikaa mieheni puolen sukua. 

* Kesäkuussa meidän auton perään ajoi toinen auto ja automme meni lunastukseen.

Heinäkuu-joulukuu:

 

* Kävimme koko perheen voimin katsomassa Tampereella dinosaurusnäyttelyä, joka oli aivan huikea kokemus. 

* Vierailimme minilomalla rapakon toisella puolella Viron Pärnussa. Lapset pääsivät ensimmäistä kertaa hotelliin yöksi, juhlimme Pärnussa mieheni äidin 70-vuotis syntymäpäiviä ja vietimme muutaman ihanan päivän heidän kanssaan. 

* Minilomalta palattuamme tein kotona positiivisen raskaustestin. 

 * Kävimme Parolan panssarivaunumuseossa katsomassa Kuningastiikeri-panssarivaunua. 

* Esikoinen aloitti koulutaipaleen.

* Kävimme elämämme ensimmäisen kerran Hämeen keskiaikaisilla markkinoilla.

* Seurustelumme vuosipäivänä 9.8 menimme kihloihin. Mies olisi vienyt samalla vihille, mutta itselleni moinen tuli liian äkkiä ja vaadin hieman sulattelua. Mietimme ajankohdaksi seuraavan vuoden kevättä, vauvan nimenannon yhteyteen, mutta prosessoituani asiaa, tulin siihen päätökseen, että miksei mentäisikin jo syksyn aikana. Siispä järjestimme vajaassa kahdessa kuukaudessa häät 😀 Meidät vihittiin maistraatissa 10.10 ja 14.10 juhlimme viikinki teemaisia häitä Hämeenlinnan upeissa maisemissa. Hääjuhlassa paljastimme lähimmille sukulaisille tulevan perheenjäsenemme. 

Hääkuvat: Kaisu Nikki

* Täytin marraskuussa 35 vuotta. 

* Joulukuun alussa sain neulottua elämäni ensimmäiset villasukat.

* Kävimme Lord of the Lostin keikalla.

 * Ostettiin joulukuussa minulle viimein auto, jotta pääsen paremmin kulkemaan töihin ja johon mahtuu tuleva perheenjäsenkin mukaan. 

Tiivistäen vuosi on ollut melkoinen vuoristorata. Jos alkuvuodesta minulle oltaisiin sanottu mitä loppu vuosi tulee pitämään sisällään, olisin todennäköisesti nauranut ja pyöritellyt silmiäni epäuskoisesti. Enkä usko, että tähän pisteeseen oltaisiin päästy, ellen olisi löytänyt terapeuttia, jonka kanssa työstää trauman muovaamia viallisia ajatusratojani uusiksi. Mielenkiinnolla jään katselemaan, mitä tulevalla vuodella on minulle tarjota. Ainakin se tulee pitämään sisällään valtaisasti muutoksia perheessämme, joka varmasti samaan aikaan myös vaatii meiltä paljon sopeutumista, mutta myös toivottavasti hioo meitä vielä tiiviimmin yhteen ja kasvattaa meitä perheenä vahvemmaksi tiimiksi. ❤

Ostoksia tulevalle vauvalle

 Nyt kun saavutimme ensimmäisen ultran tuossa kuukausi sitten, olen uskaltautunut ostamaan kirpputorilta muutaman vaatekappaleen tulevalle pienokaiselle.

Olen koittanut valita mahdollisimman sukupuolineutraaleja sävyjä ja malleja, koska emme vielä tiedä kumpaa sukupuolta tuleva pienokainen on. Tuntuu että näiden ostosten myötä, tulevat muutokset perheessämme konkretisoituu hieman enemmän. Tällä hetkellä itsellä on vielä melko etäinen suhtautuminen tulevaan vauvaan. En tiedä vaikuttaako asiaan menneisyyden kokemukset: pelkäänkö, että jään jälleen yksin, vai vaikuttiko tähän suhtautumiseen se kun pelkäsin niin paljon sitä miten töissä tämä tilanne otetaan. Siellä kun on työtovereita jotka valitettavasti ovat kärsineet lapsettomuudesta ja en halua omalla tilanteellani repiä heidän haavojaan auki. 😔 Onneksi tilanteeni on otettu työyhteisössämme hyvillä mielin vastaan ja ei tavitse itsekkään onneksi enää yrittää salata omaa raskautta.

Fyysisesti vointi on pysynyt hyvänä, jos vain muistan syödä tarpeeksi säännöllisesti. Pieniä hentoisia liikkeitäkin on jo alkanut tuntumaan, kun pysähtyy rauhassa makoilemaan ja tunnustelemaan omia tuntemuksia. Vielä kun saisi pään tajuamaan, että nyt on eri elämäntilanne ja mun ei tarvitse olla koko ajan ns,valmiustilassa. Onhan tässä onneksi vielä aikaa...

10.10.2023

 10.10 klo:14.30 lampsimme odottelemaan omaa vuoroamme maistraatin tiloihin. Klo. 15.00 oli meidän vuoromme. Mukana meillä oli lastemme lisäksi isäni ja hänen vaimonsa, jotka olivat samalla myös meidän todistajina tilaisuudessa. Emme epäröineet hetkeäkään heidän kohdalla, kun mietimme todistajia. He ovat olleet meidän tukena niin ylä-kuin alamäissäkin 💖 Itse tilaisuus oli koruton "nopeasti paperihommat ja tahdon sanat" ja näin me oltiin hujauksessa virallisesti aviopari 💖

Kävimme vielä juhlistamassa päivää ravintolassa syöden, jonka jäljeen palasimme normaaliin arkirytmiin.

14.10 Vietimme hääjuhlaa Hämeenlinnan upeissa historiallisissa maisemissa. Paikalle kutsuimme vain läheisimmät sukulaisemme. Ystävät ja tutut/etäisemmät sukulaiset jätimme kutsulistalta pois, koska muuten tilaisuus olisi rönsynnyt niin isoksi väkimäärältään, että koimme parhaaksemme pitää henkilömäärän pienenä.

Teemana meillä oli keskiaika/viikinki, mikä sopi erittäin loistavasti myös linnan upeiden tilojen osalta. Tämä näkyi koristeluissa, musiikissa, tarjoiluissa, sekä omissa asuissamme.

Ruokana meillä oli Aatelisten-pidot menu, joka sisälsi kaikkinensa 5 eri ruokalajia, jotka tarjoiltiin jokaiselle henkilökohtaisiksi annoksiksi. Ja annokset eivät olleet mitään pieniä. Viimeisten annosten kohdalla jo vitsailimme asiasta "vieläkö sitä ruokaa tulee" 😂 Ei ainakaan kukaan vieraista jäänyt nälkäiseksi 😂

Kaikkinensa juhlat olivat onnistuneet, vaikka valtaosa vieraista lähtikin melko aikaisessa vaiheessa kotiin. 

Niin ihanaa kun häiden suunnittelu ja juhliminen onkin, vie se silti valtavasti voimavaroja arjen keskellä. Nyt on ihanaa kääntää katse kohti tulevaisuutta ja seuraavaa uutta elämäntilannetta kohden ❤

P.s. Omista puvuista laitan kuvia, jahka saadaan niitä myös itsellemme. ☺

Muutoksen tuulet puhaltaa

 Kattelin taas, että niin se vaan on vuosi vierähtänyt enkä ole edes avannutkaan bloggeria. 😑

Arki on vienyt niin täysin mennessään, että omille harrastuksille ei ole jäänyt juurikaan aikaa, eikä ainakaan energiaa. Tai sellaisen harhakäsityksen sitä helposti luo ainakin itselleen. Kaippa sitä aikaa olisi jos priorisoisi tekemisensä oikealla tavalla. Siinä minulla on edelleen paljon tsempattavaa ja opittavaa. Jotenkin en salli itselleni harrastuksia, koska elämäni on ollut jo niin kauan suorittamista ja pärjäämistä. Tästä tutusta ja haitallisesta toimintatavasta pyrin tietoisesti pääsemään eroon ja työstän tätä yhdessä terapeuttini kanssa. Hänen kehoituksestaan päätin nyt koittaa elvytellä jälleen tätä ennen niin rakasta harrastusta. Katotaan miten käy ja koitan olla ottamatta tästä liikaa paineita.

Vuoden aikana olen päässyt tekemään työtä mitä rakastan. Olen työskennellyt eri ikäisten lasten parissa niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella ja nähnyt alan hyvät ja huonot puolet. Yksityisellä puolella minulla tuli mitta täyteen sitä kun kaikki toiminta pyöri vain ja ainoastaan raha edellä. Lasten hyvinvoinnista piittaamatta ja valitettavasti tuli myös nähtyä niin räikeitä laiminlyöntejä esimies tasolta lähtien, että lopulta sanoin suoraan esimiehelle mitä mieltä toiminnasta olen, enkä sen koomin sinne enää takaisin ole mennyt. Sittemmin olen työskennellyt kaupungilla ja siellä työskentelen edelleen 🙂

Isoimpana muutoksena omassa elämässä on ollut terapeutin löytyminen ja siellä käyminen. Olen päässyt viimein käsittelemään kunnolla menneisyyden asioita, työstämään omia toimintamalleja ja ajatusmalleja uusiksi. Terapeuttini on ihan huippu tyyppi ja hänen kanssaan on ihanan rentouttavaa keskustella ja tuntuu ettei mun tarvitse juurta jaksaen selittää aina kaikkia tuntoja kun hän saa kiinni heti puolestakin lauseesta mitä tarkoitan. Olen alkanut tajuamaan omia toimintatapojani, mistä ne johtuu ja ehkä jopa hitusen olen löytänyt armollisuutta itseäni kohtaan.

Meillä myös parisuhde rintamalla kuuluu hyvää. Mies yllättäen loppukesästä päätti kosia, johon vastasin myöntävästi. 💖 Mies olisi vienyt minut vihille jo vuosipäivänämme, mutta itse tarvitsin vielä sulattelua. Ei siksi että olisin jotenkin epäröinyt suhteemme takia vaan puhtaasti siksi että ensi ajatukseni oli "mitä muut ajattelee, onko sopivaa näin nopeasti edetä, paheksutaanko tätä jotenkin...". Olen niin vahvasti aina elänyt miellyttäen muita, että oma elämä on aina mennyt kuin kahleissa tai käsijarru raahaten pohjassa. Nyt olen viimein alkanut oivaltamaan tämän ja pienin askelin alkanut muuttamaan toimintatapojani. Hetken asiota pohdittuani sanoin kumppanilleni, että mennään naimisiin. Nyt miellä on 3 viikon päästä häät tiedossa ihan lähimpien sukulaisten läsnäollessa. 💖

Siinä tiivistettynä isoimmat kuulumiset. On myös ollut matkustelua, keskiaikamarkkinoita, esikoisen koulun aloitus ja paljon paljon muutakin, mutta niitä en nyt isommin tähän ala avaamaan. 

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? 😊

Syksy

 Syksy on jo hyvässä vauhdissa taittumassa kohti talvea. Tänä vuonna olen ollut todella epäonninen siinä suhteessa, etten ole päässyt nauttimaan syksyn upeasta väriloisteesta laisinkaan. Elokuun lopulla alkoi työtarjouksia satelemaan oikein urakalla ja töitä oli tiedossa joka viikolle. En niitä kuitenkaan kauaa ehtinyt tekemään, kun jo sairastuin keuhkokuumeeseen. 

Minun kuulumisia pidempään seuranneet tietävätkin jo sen miten helposti minulle kyseinen tauti tulee. Tällä kertaa tauti oli todella sitkeää sorttia ja ei suostunut kahdesta antibioottikuurista huolimatta lainkaan laantumaan. Kolmannen kuurin kohdalla vaihdettiin jo antibiootin laatua ja se onneksi alkoikin tehoamaan. 

Samaan aikaan miellä sairasti myös koko muukin perhe. Lapset oli yksittäisiä päiviä lukuunottamatta myös kotona kovan flunssan takia ja noh... jokainen voi varmaan arvata miten hyvin siinä tuli levättyä 😅 Myös mies sai toistamiseen koronan riesakseen. Eli ei hyvin alkanut meillä tämä syksy. 

Mua suretti niin valtavasti katsella vain sisältä käsin tuota syksyn väriloistoa. Olisi ollut niin ihanaa päästä kävelylle ja vähän kuvailemaan myös kaunista luontoa. Noo mutta jotain positiivista sentään, keuhkot tuli jälleen kuvattua ja lääkärikin totesi, ettei onneksi näkynyt mitään kasvaimiin viittaavaa, eli puhdas bakteeri peräinen keuhkokuume vain. Tämä syöpä huoli minulla toisinaan on ollut, koska olen pienestä asti altistunut todella paljon röntgensäteilylle ja lukuisat keuhkokuumeet ovat jo tehneet muutakin tuhoa keuhkoihin. Nyt ainakin sen asian suhteen voi hengitellä kevyin mielin. 😁Heh heh.

Olen onneksi muutaman syksyisen sienikuvan onnistunut nappaamaan 😊

Lisäksi tämä kuukauden poissaolo töistä mahdollisti sen, että pystyi tekemään vähän harraste juttuja, lukemaan ja maalailemaan, aina sen mukaan miten kunto kesti 😊 Nyt olenkin ollut jälleen työkuntoinen ja voi miten hienoa on ollut palata taas töihin. (sanoinko mä tän ääneen?) 

Vaikka töissä onkin ollut työvoimapulan takia todella hektistä ja stressaavaa, olen nauttinut siitä silti suuresti. Olen saanut ottaa paljon vastuuta ja sitä on minulle myös annettu. Koen päivittäin todella paljon onnistumisen ja itseni ylittämisen tunteita ja tässä työssä koen olevani omassa elementissäni. Työ lasten parissa on haastavaa, palkitsevaa, ilon täytteistä, välillä surua ja huolta, mutta saan työskennellä ihanien työtovereiden kanssa ja saan oppia päivittäin uusia asioita. Kahta samanlaista päivää ei tässä työssä ole. 

Yhtenä aamuna otin ohjia omiin käsiini ja aloin vetämään eskariryhmälle aamupiiriä, kun työtoverini oli vielä muissa askareissa ja kello alkoi olla sen verran paljon, etten voinut vain jäädä odottelemaan hänen paluutaan. Tuntui todella hyvältä saada koko luokka hallintaan ja osallistumaan, koin valtavaa onnistumisen riemua siitä, ettei esillä olo aiheuttanut minulle minkäänlaista pahoinvointia ja paniikkikohtausta, mitä se ennen muinoin on tehnyt. Tästä innosta puhkuen olen alkanut vakavasti miettimään itseni jatko kouluttautumista jossain vaiheessa. Haluan saada varhaiskasvatuksen opettajan pätevyydet myös. Vaikka vastuu omalla tavallaan lisääntyykin paljon ja palkka taas suhteessa ei kovinkaan suurta nousua kokisi, on se kuitenkin sitä mihin koen suurta paloa. Ja jos mä jotain elämässäni olen oppinut niin sen, että mieluummin teen työtä mistä nautin pienemmällä palkalla, kuin työtä missä on jatkuvasti paha olla vaikka siitä maksettaisiin kuinka hyvin tahansa. 😊

Olen myös saanut haettua itselleni traumaterapeuttia, nyt odottelen heidän vastauksiaan, ovatko täynnä vai vieläkö mahtuu asiakkaita. Näin syksyn tullessa huomaan jälleen miten mieli on alakuloisuuteen taipuvainen ja tutut painajaiset ovat jälleen täyttäneet yöuneni. Joka paikka vaan tuntuu olevan täynnä ja jonoa usealle psykologille on jopa vuoteen 2024 asti 😞 Ei auta kuin sinnikkäästi jatkaa etsimistä. 💪

Miten teidän syksy on lähtenyt käyntiin? Toivottavasti olette pysyneet terveinä! 💖😊

Paluu kesään

Sairastuvalla maatessa syksyisten lehtien lentäessä tuulen ja sateen seassa ulkona, on hyvä hetki palata hieman menneeseen kesään. Teimme mieheni kanssa pienen visiitin Viron puolelle ihan kahdestaan, lasten ollessa isovanhempiensa tykönä hyvässä hoidossa 😊 Olimme onnistuneet löytämään pakettimatkan kuljetuksineen, majoituksineen ja Rammsteinin keikkalippuineen Ikaalisten matkatoimiston sivuilta. Meillä oli ollut jo useamman vuoden verran liput tuolle keikalle mutta koronatilanteen vallitessa keikkaa siirrettiin ja siirrettiin uudelleen ja uudelleen, joten myimme ne viime talvena pois. Oli onni kun satuin tämän pakettimatkan löytämään, koska liput olivat loppuunmyytyjä. 

Ennen keikan alkua näimme mieheni vanhempia, jotka asuvat Virossa. Oli ihanaa viettää heidän kanssaan aurinkoinen päivä, kierrellen vanhaa Tallinnaa, vaihtaen kuulumisia ja yhdessä ruokaillen. Hotelli aamiaista tulee kyllä ikävä. Ai miten ihanaa olikaan vain kerätä aamupalaa lautaselle, ilman, että tarvitsee niitä itse valmistaa ja ilman, että ensin huolehdit, että muilla perheenjäsenillä on ruokaa ennen oman ateriasi aloittamista 😁

 

Keikka itsessään sijaitsi Tallinnan laululavalla, joka oli valtava puistoalue suuren mäenrinteen kupeessa. Mäki itsessään tarjosi loistavat näkumät yli 60 000 katsojalle, ei tarvinnut niin paljoa stressata näkeekö jonkun pitkän tyypin takaa koko konserttia lainkaan. 

Kuten nähdä saattaa, Rammsteini tarjosi jälleen unohtumattoman elämyksen. Ainoa mikä itseäni jäi hieman harmittamaan, oli se kun koko setti olli lähes tismalleen samanlainen kuin vuonna 2019 Tampereen Ratinan keikalla näin. Mutta bändi itsessään on ollut kesto suosikkinani jo lapsuudesta asti, joten mielelläni minä menen katsomaan heidän keikkaa tästäkin huolimatta 😊

Etenkin kun tällä kertaa sain sen kokemuksen jakaa rakkaan kumppanini kanssa 💜 Aiemmat kerrat olen bändiä ollut seuraamassa veljeni ja isäni kanssa 😊

 Ensi kesänä olisi Rammstein tulossa Suomen kamaralle mutta liput ehdittiin loppuunmyydä ennen kun itse edes muistin niiden tulleen myyntiin 🙈 Noo täytyy miettiä ensi kesälle jotain muuta yhteistä keikkaelämystä. Nyt kun rinnalla on ihminen joka innolla kanssani on jakamassa tälläiset hetket 💖