keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

The Handmaid`s Tale

Mun oli pakko tulla tänne kirjottamaan eräästä tv-sarjasta johon eilen törmäsin ja se on mielessäni pyörinyt siitä lähtien. Kyse on HBO Nordicin sarja nimeltä The Handmaid`s Tale.  Suora lainaus HBO:n sarjainfosta:
 "Yhteiskunta on järjestetty uudelleen vanhan testamentin oppeihin tukeutuen. Tarkan hierarkian ja kurin alla nuori nainen Offred, pakotetaan palvelijattareksi korkea-arvoisen päällikön kotiin. Lähitulevaisuuteen sijoittuva dystooppinen sarja perustuu kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin samannimiseen vuonna 1985 julkaistuun novelliin."

 Sarjan ytimenä toimii oikeastaan lapsettomuus, maailma on mennyt siihen pisteeseen, että lapsia ei juurikaan enää synny, maailma kärsii lapsettomuudesta epidemian lailla ja muutamia harvoja valittuja naisia, jotka ovat todistettavasti hyvin hedelmällisiä ja ovat saaneet edellisessä elämässään lapsen on nyt pakotettu unohtamaan oman elämänsä, pakotettu omaksumaan täysin uusi identiteetti, omaksumaan rooli korkea-arvoisen miehen kotona palvelijana ja suoraan puhuttuna kuin siitoskarjana. Naiset eivät saa puhua menneisyydestään mitään, heitä valvotaan, heidän pitää pukeutua samanlaisiin asuihin ja jos he sattuvat raskautumaan, heillä ei ole mitään kontaktia lapseen vaan lapsi on tämän palvelusperheen oma. Sarjassa on todella paljon rankkoja asioita. paljon rankkoja kohtaloita ja julmuutta. Ennen kaikkea aihe jäi mietityttämään ihan silläkin, että tuossako on oikeasti maailman tulevaisuus?

No mielikuvitustahan tuo on, mutta on siinä häivähdys totuuttakin! Tuntuu, että hirmu moni nykypäivänä kärsii lapsettomuudesta ja toistuvista keskenmenoista. Tuttavapiirissä tiedän muutamia tapauksia jotka ovat kärsineet/kärsivät edelleen lapsettomuudesta ja kuinka paljon nykypäivänä on täällä netin syövereissä lapsettomuudesta kertovia blogeja. Ollaanko itse aiheutettu oma lapsettomuutemme kaikella keinotekoisilla, liika kehitetyillä jutuilla, lukemattomilla lääkkeillä jne? Onko niin että ihmiskunta on tulevaisuudessa tuhonoma? Paljon paljon mielenkiintoisia kysymyksiä herätti tämä sarja ja vaikka en ole ehtinyt katsomaan kuin vasta kaksi jaksoa, olen jo ihan koukuttunut tähän sarjaan! Onko lukijoissa ketään kuka olisi myös kattonut kyseistä sarjaa? Mitä piditte?

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mustavalkoista



Sain tänään yllättävän viestin, edellisestä työpaikasta eräs työkaverini oli kuollut. Tämä uutinen tuli ihan puun takaa ja en oikein osannut siihen suhtautua mitenkään päin. Huomasin että sisuksiini alkoi vain kerääntymään valtaisa ahdistus möykky. Loppu päivä kului sumussa ja tuntuu kuin olisin suorittanut kaiken vain konemaisesti. Päässä pyöri jos jonkin näköisiä ajatuksia, itsesyytöksiä miksen ole käynyt hänen luonaan vielä kun hän eli? Nyt se ei ole enää mahdollista :`(  Emme hirmuisen läheisiä oltu, mutta välitin toki hänen olemassaolostaan ja hänen kanssaan oli ihan mukavaa työskennellä. Tapahtunut todellakin pysäytti jälleen.. Pysäytti ajattelemaan elämän haurautta, koskaan ei voi tietää milloin on kenenkäkin aika lähteä pois.




Ahdistus alkoi käymään sietämättömäksi ja jahka mies meni nukuttamaan poikaa, päätin minä lähteä pitkästä aikaa kunnon metsälenkille. Tunti siinä tulikin tarvottua taasen pitkin mettiä ja voi että miten se teki hyvää!!  Vaikkei se pahaa mieltä poistanutkaan, niin olo keveni huomattavasti. Pääsin irti siitä järjettömästä pääni sisäisestä jossittelusta ja itsesyyttelystä.


En ole kyseistä metsälenkkiä kulkenut varmaan 2 vuoteen, ensin en loppuraskauden aikana uskaltanut metsissä samoilla, jos alankin siellä synnyttämään :`D  ja sen jälkeen lapsen kanssa oli hankalaa kun en omistanut tarpeeksi hyvää kantoreppua ja muutenkin tuli vaunuilla pääsääntöisesti kuljettua asfalttiteitä. Monesta kohtaa oltiin menty hakkaamaan metsää ja moniin kohtiin oli puskittunut niin täyteen puita, ettei polkua meinannut seasta erottaa millään! Mutta ai että kuinka mieli ja keho oikein huusi kiitos ylistyksiä kun olin tämän reissun tehnyt! Kyllä sitä olin näköjään kaivannut! Täytyy ehdottomasti ottaa tämä metsissä samoilu taas osaksi joka päiväistä elämää. 



Onneksi on enää kolme päivää töitä ja sit alkaa neljän viikon loma!!! Tätä on odotettu! Jospa vaikka saisi tämän stressivyyhdin katkaistua ja saisi oikeasti muutenkin tehtyä asioita, joita normaalisti ei ehdi tekemään.


Tuli näemmän melko sekava postaus ja melkoisella kuvatykityksellä, mutta ajattelin laittaa tähän kaikki kuvat jotka tuli metsäretkeltä taltioitua... Ja tähän ikävämpään uutiseen viitaten, koin jotenkin tämän mustavalkoisuuden nyt avainasiaksi näihin kuviin. Toivottavasti teillä muilla on viikko lähtenyt hyvin käyntiin :)

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Links 2-3-4

Perjantaina sain pitkästä aikaa rustata viivan yli omasta ämpärilistastani, nimittäin Rammsteinin näkeminen. Vanhaa blogiani seuranneet ovatkin saattaneet lukaista postauksen itseäni kiinnostavista bändeistä ja Rammstein on ollut kestosuosikkina jo siitä lähtien, kun se ensimmäisen kerran omaan tietouteeni tuli ala-aste aikaan band-X nimisessä musiikkiohjelmassa!! Eli melkoisen kauan on kyseistä bändiä tullut kuunneltua! Muutamat tuttavat ovat jo bändin nähneet livenä, mutta omalla kohdallani se on jäänyt vain haaveeksi. Viime kesänä kuitenkin päätin, että kun bändi seuraavan kerran tulee Suomeen keikalle niin minähän sinne menen, maksoi mitä maksoi!!
Ja maksaa sain...  :`D


Vantaalla järjestettävä Rockfest oli aivan uutukainen tapahtuma, uudella sijainnilla ja törkeän kovalla musiikkikattauksella. Uutukaisuus valitettavasti monissa käytännön järjestelyissä paistoi melkoisen räikeästi esille, mutta en antanut sen häiritä tunnelmaani. Koko viikon jännitin perjantain ilmaa, saammeko sadetta niskaan vai emme. Onneksi ilma kuitenkin suosi festarilla olijoita.


Matka kumppanikseni sain rakkaan veljeni. jonka kanssa matka taittui oikein joutuisasti. Menimme paikalle omalla autolla, siitäkin huolimatta vaikka joka paikka kielsi omat kulkuneuvot ja painotettiin julkisilla kulkemista. Tähän päätökseen olimme enemmän kuin tyytyväisiä. vaikka jouduimmekin auton jättämään melko kauas festarialueesta. Alueelle saapuminen oli tehty meille festaroitsijoille melkoisen haastavaksi sulkemalla monia kevyenliikenteen väyliä ja kierrättämällä meitä n.km:n matkan ylimääräistä, porottavassa auringonpaahteessa se ei tuntunut kovin mukavalta. Ensimmäinen bändi meiltä jäi vallan näkemättä tämän kiertelyn ja kaartelun, sekä mielettömän jonottamisen takia, mutta päätin olla myös senkään haittaamatta omaa fiilistäni :)


Ensimmäinen bändi jonka ehdimme näkemään oli Viikate. Nooo omasta mielestä ihan käypää hengailu musiikkia, vaikka sillä vähän tuppaakin olemaan tämä "kun olet kuullut yhden, olet kuullut ne kaikki biisit"-syndrooma. Tämän jälkeen esiintyi telttalavalla Kotiteollisuus, jota en myöskään ole ennen nähnyt. Lyhyeksi jäi näkeminen nytkään, koska telttalava oli aivan liian pieni, aivan liian ahtaassa paikassa ja aivan liian monta kiinnostunutta katselijaa!!
Telttalava oli tosiaan aivan onneton, pikimusta, vain yhdestä suunnasta avoin teltta ja happi ei kulkenut siellä yhtään. Jos jäit ulkopuolelle teltasta, et kuullut kunnolla mitään musiikista, koska ääni jäi jumiin kuin pussiin sinne teltan sisälle. :( Myös Turmionkätilöt jäi ihan muutaman biisin fiilistelyksi juurikin näistä syistä. Keskittymistä ei myöskään helpottanut järkytys, jonka koin siinä kuunnellessa. Edessäni nimittäin oli nainen joka kantoi selässään kantoliinassa max puolivuotiasta lasta!!!! Mitä hel....??? Vauva oli topattu pipolla, töppösillä ja paksuhkolla takilla, se oli tiiviisti kieputettuna äitinsä selässä kantoliinan sisällä ja itselle tuli huoli jo pelkästään siitä ettei se kuole lämpöhalvaukseen, kun lämpöä piisasi yli 30 astetta! Onneksi lapsi liikkui rauhattomasti siellä selässä ja hänen äitinsä siirsi sen etupuolellensa. Oli sillä sentäs kuulosuojaimet päässä, mutta silti, ei tuollainen paikka ole mielestäni lapsille. Ei siellä turhaan ole se ikäraja suositus!!! Etenkin Rammsteinin alettua soittamaan huoli tästä vauvasta kasvoi entisestään, mitä jos se oli viellä siellä alueella? Itselläkin se bassojytke tuntui sisuskaluissa asti, saati sitten miltä se tärinä tuntuu semmoisella pienellä ja kuinka paljon se tuntee pelkoa ihan vain siitä ihmis paljoudesta ja jatkuvasti leimahtavista valoista yms!! äääääh, mun äidinvaisto/huoli kävi pikkusen ylikierroksilla siellä.


Pain oli todella kova livebändi. Tykkäsin aivan valtavasti ja vaikka kuunteluni perustuukin lähinnä vanhempaan tuotantoon, täytyy minun ilmeisesti perehtyä uudempiinkin biiseihin :)


Vihdoin koitti hetki jota olen odotellut ties kuinka ja kauan. Olo oli niin jännitynyt. Koko show oli aivan mieletön, sille ei löydy edes sanoja!! Mielettömiä pyrotekniikoita, uskomatonta lavaenergiaa ja koko ajan muuttuvia lavasteita, valoja yms. Keikan pituuskin yllätti todella positiivisesti 1h 40min täyttä tykitystä! Ja tiedättekö sen tunteen kun 30 000 ihmistä marssii yhteistuumin Links 2-3-4 tahtiin niin että koko tanner tömisee. Siinä on tunnetta kerrakseen. Suosittelen ehdottomasti kaikille jotka eivät tätä ole livenä nähneet!!! ^_^





Jos seuraavana päivänä hymy yltää korviin asti, vaikka jalkapohjat ovatkin täynnä rakkoja, olet nukkunut vain 4 tuntia ja joka solua kehossasi särkee..taisi keikka olla silloin onnistunut ;)

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kukkuu

Olisikohan aika viimeinkin pyyhkiä pölyt pois tämänkin blogin päältä!! Luonnoksissani on monia monia tekstejä, jotka ovat jääneet valitettavasti vain luonnos asteelle! Syitä kirjoittamattomuuteeni on ollut monia, on ollut sairastelua, ollut jonkin asteista kevätmasennusta, ongelmia omasta minästä ja ongelmia omassa parisuhteessa!! Lisäksi rakas läppäri otti ja sanoi sopimuksensa irti ja en saa yhteyttä sitten millään tähän vanhaan pöytäkoneen rotiskoon vaikka kuinka haluaisin! Rahaa ei ole tällä hetkellä ostaa uutta läppäriäkään..joten joten... tässä ollaan! Mutta kaippa sitä täytyy ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa tätä koneen kuvatusta kesyttämään, josko meidän yhteistyö alkaisi jossain välissä sujumaan! :)


Tosiaan kuten sanoin niin kevät on ollut minulle tänä vuonna poikkeuksellisen raskas! En muista koska viimeks olen tuntenut oloni niin loppuun kulutetuksi, pakolliset askareet tulee päivittäin suoritettua, mutta mihinkään muuhun ylimääräiseen ei ole ollut energiaa! Valoa kuitenkin alkaa ehkä viimein näkymään tämänkin tunnelin päästä ja ehkä saan jälleen kiinni itselle tärkeistä asioista! :)


Mitään järin mullistavia tapahtumia ei tässä hiljaisuuden aikana ole tapahtunut, poika kasvaa hurjaa vauhtia, ollaan viikon verran viimein uskaltauduttu harjoittelemaan kävelyä, töissä menee epäsäännöllisen kiireisen mukavasti ja minä hommasin liput rockfestiin jossa esiintyy yksi pitkäaikaisin suosikkibändini Rammstein ja monta monta muuta kovaa bändiä!! Toivon todella että kelit suosivat, jos näihin viime päiviin on katsominen, taitaa keikkavaatteeni muodostua lähinnä pilkkihaalarista :`D  Sellainen pikakatsaus! Ihme kun täällä jaksaa kukaan enää edes roikkua kun on niin kovin ailahtelevaa ollut tämä minun kirjoitteleminen! Pahoittelut siitä ja arvostan suuresti teitä lukijoita, jotka olette jaksaneet seurata edelleen tämän blogin matkaa! ^_^ Pyrin pääsemään jälleen kiinni tähän rakkaaseen harrastukseen :)

Mitäs teille sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? ^_^

torstai 16. maaliskuuta 2017

Kun kaikki tuntuu kaatuvan!

Moikka vaan pitkästä aikaa! Hengissä ollaan vaikkei se olekkaan ollut ihan itsestään selvyys nyt viime aikoina! Viime postauksessa kerroin tuosta pojan sairaala reissusta.. No nyt oli hiljan minun vuoroni jälleen tuijotella sairaalan seiniä. Se alkoi yhtäkkiä noin nelisen viikkoa sitten. Töissä minulle nousi kuume ja työpäivän jälkeen riensin työterveyteen hakemaan sairaslomaa! Sain sitä kolme päivää ja koko tuon 3 päivää tärisin kotona liki 40 asteen kuumeessa! Sain lähetteen terveyskeskukseen tarkempiin kokeisiin ja tulehdusarvojen ollessa yli 200 minut vietiin ambulanssilla sairaalaan. Sairaalassa selvisi, että tulehdusarvoni huiteli miltein 400. Vakava keuhkokuume. 

Sairaalassa oleilin miltein 5 päivää ja kotiin sain vajaan viikon  sairasloman kera antibioottien! Olo lähti ihan hyvin kohentumaan ja kun sairasloma loppui pääsin jatkamaan jälleen töihin! No töissä nyt kerkesin sen viikon verran olemaan kunnes taas nousi kuume :( no tulehdusarvothan ne siellä oli taas lähtenyt nousuun ja uutta antibioottikuuria kehiin! Tänään sitten kävin uudelleen lääkärissä joka totesi, ettei päästä minua viellä töihin kun oli tulehdusarvot viellä koholla. Vaikka joudunkin viellä olemaan sairaslomalla, olin silti iloinen kun ajattelin, että nyt saan ainakin kunnolla tervehtyä ja olisin sitten täydessä iskussa töissä! Mulla oli muutenkin ihan voittaja fiilis koko päivän, oli pitkästä aikaa tunne että kaikki kääntyy hyväksi jahka saan viellä itseni terveeksi! 
No sitä olotilaa ei tarvinnut kauaa tuntea! Esimieheni soitti ja tiedusteli syytä noin kovaan sairastumiseen, ja muistutti että olen viellä koeajalla, että täytyy miettiä mitä minun kanssa tehdään! Se tästä ny viel puuttuisi jos saisin kenkää sen takia että oon sairastunut :'( ymmärrän toki työnantajan näkökulmasta tilanteen mutta tuntuu tää vaan niin helvetin epäreilulta!! Toivotaan ny parasta et tää tauti menisi nyt tällä viimein ohi ja että saisin pitää työni! Aika näyttää... miksei koskaan voi asiat olla kahta tuntia pidempään oikeasti hyvin??

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kun painajainen käy toteen

Heipä hei taasen pitkästä aikaa! Mulla on luonnoksissa yhtä jos toista avautumista siihen, miksen ole hetkeen kirjoitellut, mutta sen julkaisemista venyttelen vielä tovin. Halusin tulla ensin kertomaan meidän perjantai päivästä.

Äitiys on tuonut minulle mukanaan järjettömästi pelkoja. Ennen niin järjellä ja tilanne kerrallaan menevänä ihmisenä, olen alkanut liikaa stressaamaan tulevaisuuden asioita. Erinäiset pelot ovat myös usein läsnä, etenkin omaan lapseen kohdistuvat pelot. Se menettämisen pelko. No perjantaina se pelko liippasi todella läheltä meitä vanhempia.

Se alkoi jo aamulla, poika oli kuumeessa, päätettiin jättää hoitoon vieminen väliin ja mies jäi sairasta poikaa hoitamaan kotiin. Koko työpäivän ajan stressasin pojan vointia, oli vahvasti tunne että kaikki ei ole kunnossa. Mies vakuutteli tekstareissa kaiken olevan hyvin, että poika vain on kuumeen takia tosi uninen ja ei jaksa juurikaan leikkiä. Huoli jatkoi kasvamistaan ja töiden jälkeen läksin ruokakauppaan, kun kerrankin oli aikaa rauhassa käydä, vaikken pitänyt siitä ollenkaan. Koitin vain hokea itselleni, että käyttää nyt tilaisuus hyväksi ja rauhassa kiertää kaupassa, kun muutoin se harvemmin on mahdollista, että ei se koto tilanne siitä miksikään muutu olen minä siellä häsläämässä tai en ja saan varmasti soiton jos jotain sattuu. Pääsin kotiin ja siinä ilta meni kuumeisen pikkumiehen kanssa jota koitti keinolla millä hyvänsä piristää. Tuli ilta ja iltavaipan vaihdon yhteydessä se pelko iski vasten naamaa.. Pojalle oli ilmestynyt todella pahaa turvotusta vehkeisiinsä ja siitä sitten kiireesti pyysin miestä soittamaan päivystykseen, että mitä tehdään.. päivystys epäili ihan perus pissatulehdusta ja sanoi että jos pissavaippoja normaalisti tulee, niin ei tarvitse 70km lähtee ajeleen suotta, että aamulla sitten käydä oman kaupungin terveysasemalla. Itse olin jo ihan valmis kuskaamaan poikaa maailman ääriin, mutta mies sai vakuutettua minut että tehdään niinkuin lääkäri sanoo.

Aloin levittämään alakerran vuodesohvaa, jotta saisin sen yön nukkua pojan kanssa vierekkäin ihan vain oman mielenrauhan vuoksi. Ja hyvä että tein niin. Poika nukahti viereeni vuodesohvalle ja siinä viellä hetki katottiin telkkaria mieheni kanssa. Poika nukkui ehkä sen max.45 minuuttia ja kun hän nosti päätään siinä hetken ähräämisen jälkeen, sanoin miehele että nyt lähetään sairaalaan ja äkkiä. Pojan huulet, etenkin ylähuuli oli turvonnut ainakin kaksin, ellei jopa kolmin kertaiseksi. Saatiin kamat kasaan ennätys vauhdissa ja pian jo olimme tienpäällä. Ensiapuun päästyämme vastaanotto hoitaja tutki poikaa ja huomasimme itsekkin, että hällä oli tulipunaisia läiskiä ilmestynyt ympäri kehoa. Meidät siirrettiin jonotus aulaan odottamaan lääkärille pääsyä. Kello taisi olla tasan puolen yön. Odotimme miltein 2 ja puoli tuntia, kunnes pääsimme lääkärin luo. Poika onneksi oli hirmuisen reipas, jaksoi olla sylissä miltein koko ajan, viimenen puolituntinen alkoi kyllä käymään jo pienten hermojen päälle kun olisi pitänyt päästä konttimaan likaiselle lattialle -_-
Lääkäri tutki pojan ja hälle yritettiin antaa 3 eri lääkettä, jotka poika oksensi kahteen kertaan pihalle. Lopulta saimme siirron lastenpolille jossa poika sai kortisooni piikin kun ei kerta nestemäiset pysyneet sisällä. Meiltä kyseltiin paljon, mistä allerginen reaktio olisi voinut johtua, mutta emme keksineet mitään. Lopulta meidät siirrettiin osastolle tarkkailuun varmuuden vuoksi. Se oli helpottavaa ettei koko aikana ollut pojalla mitään hengitysoireita, mutta sitä näkyä kun pojan kasvot eivät olleet yhtään oman näkösensä, en varmasti unohda koskaan. Niin paljon pelkäsin, että mitä jos jotain tässä vielä tapahtuu.

Saatiin osastolla nukuttua hurjat 2 tuntia kun poika heräsi huutamaan pelosta, kun olimme niin oudossa ympäristössä. Turvotus oli kortisoonin takia onneksi jo hälvennyt. Lääkäri saapui noin klo.11.30 ja hän vain totesi ettei mitään allergiatestejä kannata tämän ikäiseltä ottaa ja että hän määrää allergialääkettä nyt parin päivän kuuriksi otettavaksi ja seuraillaan tilannetta. Sanoi että kun selvää tekijää ei ole tiedossa niin saattaa olla ihan jonkun viiruksen aiheuttamaa reagointia. Nyt sitten jännityksellä elellään kotosalla ja toivotaan ettei sama toistu. Lääkäri viellä lohduttavasti sanoi että jos tulee uudelleen niin heti ambulanssia soittamaan,että seuraava kerta on allergia tapauksissa yleensä kuulemma pahempi kuin ensimmäinen.. että turvallisin mielin jatkamaan arkea :D =/

Että jos äitiydestä olen oppinut sen että kuinka paljon voi toista rakastaa, niin olen nyt oppinyt myös sen kuinka järjetön voi olla se huolen ja pelon määrä toisesta ihmisestä!!