maanantai 31. heinäkuuta 2017

lomalomalomaloma...on ohi

Aloitin nykyisessä työssäni työskentelyn vuonna 2016 joulukuussa, joten kesälomaa minulle ei juurikaan ehtinyt kertymään tälle kesää. Otin kuitenkin melkoisen riskin taloudelliseen tilanteeseemme ja anoin kokonaisen kuukauden lomaa. Työpisteeni oli tuon ajan jokatapauksessa kiinni ja työpisteestä toiseen pomppiminen koko kesän ajan aiheutti pientä stressin poikasta mieleni sopukoihin, joten päätin ottaa palkatonta lomaa. Lisäksi poikamme olisi joutunut menemään varahoidon varahoitoon, niin senkin vuoksi katsoin paremmaksi jättäytyä kotiin koko heinäkuuksi.
Aloin säästämään tätä tilannetta varten jo sivuun pitkin kevättä ja nuukalla budjetilla kun meni, niin hyvin selvittiin :)  Varasin lisäksi heti loman alkuun kirppispöydän itselleni, niin on tavaran menekin myötä tullut myös ns.ylimääräistä rahaa käytettäväksi :)  Tänään se arki sitten alkoi ja voin sanoa, etten millään olisi tohtinut töihin palata, varsinkin kun nuo rakkaat mieheni jäivät kotiin nukkumaan <3 Mutta pakkohan sinne arkeen on joskus palata :) Ainakin kun sitä lottovoittoa ei vieläkään ole kohdalle osunut =D
Mites se loma meillä sujui?
 

Ensimmäisellä viikolla käytiin isäni tykönä viettämässä kokonainen päivä. Aamusta kävimme hakemassa peräkärryllä hiekkalaatikko vermeet Bauhaussista, jonka jälkeen suuntasimme isäni tykö, omalle synnyinkodolleni <3 Poika nautti suuresti vaarin kanssa vietetystä päivästä ja oli innoissaan kun pääsi trampoliinille pomppimaan :D Itsekkin nautin synnyinkodossa vietetystä päivästä! On se koti aina koti, vaikka sieltä pois onkin muuttanut jo 9 vuotta sitten. Seuraava päivä kuluikin vallan hiekkalaatikkopohjan mylläyksessä ja hiekkalaatikon kokoomisessa, sen mitä sitä nyt pystyi tekemään pojan kanssa leikkien ohella :) Viikko sisälsi kokonaisuutena paljon ulkona olemista, yhdessäoloa, kirppispöydän huoltamista ja vähän kotitöitäkin siinä ohessa :) Oli ihanaa kun oli kerrankin aikaa tehdä kertyneitä rästihommia ihan rauhassa :)



Toinen viikko käynnistyi myös oikein lupaavasti. Sovimme ystäväni kanssa treffit Kiviniityn kotieläinpihaan. En ole paikassa koskaan käynyt, mutta pidin siitä oikein kovasti. Alle 90cm lapset pääsevät sisään ilmaiseksi ja aikuinen maksoi sen 10€, että sopi ihan hyvin meidän loma budjettiin :) Paikka oli yllättävän kookas ja tarjosi paljon nähtävää ja touhuamista kaiken ikäisille. Eläimiä oli laidasta laitaan aina perinteisistä kaneista aina poroihin ja strutseihin saakka. Alue oli hyvin viitoitettu ja helppokulkuinen ihan pelkillä matkarattailla työnnettynäkin. Saatavilla oli myös sellaisia vedettäviä muksukärryjä perheen pikkuväkeä varten :) Alueella oli paljon nuotiopaikkoja, jossa pystyi nauttimaan omia eväitä, siellä oli pomppulinnoja, polkuautoja ja sähkömönkijöitä, leikkipaikka keinuineen ja liukumäkineen! Oikein mukava kesäpaikka tämmöisen miltein 1 ja ½ vuotiaan taaperon kanssa ja varmasti tulemme käymään tuolla toistekkin jahka Julius kasvaa isommaksi :)



Kävimme myös samalla viikolla serkkuni ja Juliuksen pikkuserkun kanssa Lielahdessa, Tampereen kupeessa sijaitsevassa Leo`s leikkimaassa ensimmäistä kertaa. Paikka on kuin Hoplop, siellä pääsee kiipeilemään ja laskemaan liukumäkeä. Hinta ei tuollakaan ollut todellakaan paha. Vanhemmilla oli vapaapääsy ja alle 2 vuotiaat pääsevät vain 8€ hintaan! Edullinen huvittelu muoto siis tämäkin! :) Voi meidän jätkän silmiä kun ne levisivät kuin lautaset sinne päästessämme. Hän ei oikein tiennyt minne olisi ensimmäisenä kirmannut. Alueella oli eritetty pieni osio taaperoille, mutta ei tämä meidän seikkailunhaluinen pikkumies malttanut siellä kauaa pysyä. Siinä olikin tällä mammalla tekemistä pysyä perässä :D Kiivettiin me yhden ison liukumäen päälle yhdessä ja laskettiin yhdessä alas sieltä. Kyllä uni maitoi tämän päivän jälkeen =D


Saman viikon viikonloppuna vietettiin myös pikkusiskoni 7 vuotis syntymäpäiviä. Oli mukavaa päästä vähän laittautumaan enempi taas pitkästä aikaa ^_^


Kolmas viikko tuli aika pitkälti möllötettyä kotosalla. Käytiin me yksi päivä viettämässä omien isovanhempieni tykönä, josta nautin taas suuresti! <3 Myös mieheni aloitti oman lomansa tällä viikolla, joten oli melkoisen harvinaista, kun olimme koko poppoo samaan aikaan niin paljon kotosalla :)

Viimeisen lomaviikon alettua alkoi jo mieleni sopukoihin hiipiä ahdistus siitä loman loppumisesta ja töihin paluusta. Päätin kuitenkin koittaa ottaa tästä viellä kaiken ilon irti ja saada mahdollisimman paljon tehtyä sellaista mitä normaali arjen kiireessä ei niinkään ehtisi. Kyytiä sai ruokahuoneen vanha kaapin rotisko. Tästä taioimme hyllyt yläkerran aulan yhdelle seinälle jonka minä tapetoittin kauan kauan sitten ostamalla alelaari tapetilla :) Liisteritkin oli jäämistöä makuuhuone remontista, elikkä tällekkään remontille ei tällä hetkellä tullut euroakaan hintaa :) Taas kannatti hamstrata alelaareista tapettia ja säilyttää sitä nurkissaan vuosi tolkulla :`D



Kävin myös tapaamassa ystäviä, pääsin jopa viettämään päivää ihan vain itsekseni, jonka urhoollisesti kulutin kiertelemällä tampereen kirppareita ja kauppoja! Jotain pirntä tarttui myös mukaani ja niistä kerron jossain toisessa postauksessa :)
Kaiken kaikkiaan loma oli oikein onnistunut ja toiminnan täytteistä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti